Kuten ehkä on ollutkin havaittavissa, olen ollut hieman väsynyt. No, lievästi sanottuna. En tiedä johtuuko se siitä, että piakkoin on taas vuosi painettu sitten viime kesäloman. Vai siitä, että kurakausi on ollut tosi pitkä. Talvesta jäi mieleen vain kura, rapa ja hiekka. Niin ja pimeys. Pelastava lumi kävi vain hetkisen, tai ainakin siltä tuntui. Suurimmassa työkohteessani on myös ollut isot yt-neuvottelut ja porukka stressissä. Se on ihan selvästi kiristänyt paitsi heidän keskinäisiä välejään, myös madaltanut kynnystä valittaa siivouksen tasosta. Muutenkin on jotenkin vuosien varrella ollut havaittavissa yhteys siinä, minkälainen henki työkohteessa on siihen, miten helposti jaksetaan nipottaa siivouksesta. Tottakai yksittäisiä poikkeuksia löytyy joukosta aina, jotka ovat joko rennompia tai tarkempia, mutta noin yleisesti ottaen.
Paikoissa, joissa on kova keskinäinen kilpailu ja työntekijöiden välit viileät, ollaan kovia puuttumaan myös siivoukseen. Ja jos jollakin on oikein huono olla, tykkää hän jopa vähän pompotella siivoojaa. "Et viitsis käydä pyyhkimässä mun hyllyjä?" "Mulla putos kahvikuppi, et viitsis käydä siivoamassa sen pois?" "Et viitsis tyhjentää mun silppurin, et viitsis käyntisi jälkeen kuivata vessan renkaat kunnolla, et viitsis hei pestä ton suihkukaapin, mitä on käytetty viimeksi viisitoista vuotta sitten ja jota en aio käyttää, mutta kun se ihan periaatteesta ärsyttää aina kun käyn siellä vartavasten kurkkaamassa että oletko siivonnut sen." Aaaaargh! Siivooja on ilmeisesti helppo kohde, kun tuntee tarvetta hiukan pönkittää omaa asemaansa. Jos ei muille niin edes itselleen.
Tuolla minun työpaikallani siis on ollut rento meininki ja useimmat ihan hyväntuulisia, mutta pikkuhiljaa yt-hommien edetessä on tilanne muuttunut täysin. Useampi on yhtäkkiä alkanut avautua minulle työkavereidensa puutteista, kun menen toimistoa siivoamaan. Ja ilmeisesti jonkinlaista yhteishenkeä on keksitty luoda myös yhdessä siivousta haukkumalla. Tai siivoojaa. Kuulin nimittäin kerran käytävää moppaillessani, kun kahvihuoneessa päiviteltiin minun rumasti hapsottavia hiuksiani. En rehellisesti oikein tiennyt, loukkaantuisinko vai hekottaisinko. Ei siinä, tottahan se on, etteivät ne ole ollenkaan niin huolitellut kuin näillä toimiston ladyilla aina. Ja kivahan se olisi, jos jaksaisi joskus laittaa ne muuten kuin hätäponnarille. Mutta eeeei kai sentään mitään hienoja nutturoita ja käherryksiä...? ;)
Ehkä nuo kaikki osaltaan vaikuttavat mielialaan, koska olen tosiaan ollut hirveän väsynyt. Motivaatio tekemiseen on syntynyt lähinnä haukkujen pelosta. Tuntuu, että haluaisin olla näkymätön, ettei tarvitsisi kohdata ketään ja kuulla mitä nyt taaaaas on sanottavana. Yritän entistä enemmän luikkia huoneisiin, kun ne ovat tyhjillään ja muuten toimin lähes olemassaoloani anteeksi pyydellen. Yritän ajatella kesälomaa ja nukkumista. Ai niin, sitä ennen on vielä luvassa perussiivousta.
