Huh hellettä!

... tai sitten ei. :D Ei ole hirveästi tarvinnut nyt kuumuuden takia tuskailla ja oikeastaan ihan hyvä niin. Huonoa on kyllä se, että töissä on järjettömän kostea ilma. Joskushan oli ihan yleistä, että ilmastointilaitteet suljettiin mm. kouluissa ja muissa paikoissa kiinnioloajaksi kokonaan kun haluttiin säästää. Tuon pitäisi kuitenkin olla jo mennyttä aikaa, koska nykyään ymmärretään paremmin. Noh, ei se ole. Konkreettisesti meidän työhömme kosteus vaikuttaa varsinkin niin, että vaha kuivuu i-kui-suuuuuuu-den. Hieman rasittavaa, kun monta tilaa on yhtäaikaa vahausvaiheessa kun homma vie paljon normaalia kauemmin. Joko odotellaan että uskalletaan laittaa toinen kerros tai sitten odotellaan vielä pidempään, että saadaan tavarat sisään. Odotellaan ja odotellaan, vaikka odotellessa tietenkin tehdään samalla muuta. Toivottavasti ilma kuivuisi, en uskalla edes ajatella, mitä tuollainen tekee vanhan talon rakenteille. Ja me vielä tottakai hiukan käytämme vettäkin...

Fysiikka alkaa tottua, vaikka toisaalta väsymys painaa. Onneksi lomaan on enää pieni kivenheitto ja pääsee kunnolla rentoutumaan. En varmasti siivoa yhtään! Paitsi että sekin on turha luulo, ihan varmasti siivoan kaiken autotallia myöten, kun kerrankin jaksan ja ehdin, hah. Mutta työasioita en mieti tippaakaan. Loman jälkeen pääseekin taas ylläpitosiivouksen pariin. Sitä ei ole vielä ikävä, mutta on se taas erilaista ja perussiivouksen jälkeen hetken hiukan helpompaakin.

Siivousaiheisella keskustelupalstalla muistan jonkun miettineen, että olikohan se pottuilua, kun pomo ennen lomaa kysyi, että aikooko hän matkustella. Tottahan se kieltämättä on, että aika reippaalla prosentilla saa siivoojan palkoista säästellä jotta matkoille pääsisi. Itse laitan kaiken suurinpiirtein liikenevän sivuun ja silti säästöön jää vain sen verran, että se hupenee kerralla aina kun auto tai pesukone hajoaa tai kissa tarvitsee eläinlääkäriä. Mutta vielä joskus lähden oikein ulkomaille minäkin, ihan varmasti. Siihen saakka nautin lomista rentoutuen ja työstä palautuen. Ja ihan aidosti kyllä tykkään katsella muiden lomakuvia ja niin saada itsekin palan reissujen tunnelmaa.

Ai niin, tulihan se työnohjaaja tuossa eräänä päivänä taivastelemaan, miten hitaasti työmme etenee. Eli se siitä perusteellisesta tekemisestä. Nyt katsellaan perussiivouksen tarvetta huomattavan paljon harvemmalla seulalla ja jätetään mm. kaikki vähänkin isommat kalusteet kokonaan siirtelemättä. Ja toivotaan, ettei asiakaskaan niitä oman lomansa jälkeen siirrä. Tai sitten syksyllä ylläpitosiivouksen lomassa korjataan siirtelyn jälkiä, silloinhan niitä "jossain vaiheessa kun ehtii" -välejä niin paljon onkin. Huoh.

Ensin kuitenkin se LOMA!

Perussiivous

Johan alkaa tuntua lihaksissa, perussiivoukset nimittäin. Kuitenkin ihan hyvällä tavalla, kiva tehdä töitä välillä taas vähän ronskimmallakin otteella. Meillä on myös hyvä porukka tekemässä. Viime vuonna tein lähinnä yksin, nyt kierretään isommalla porukalla toistemme kohteissa. Minulle on ollut aika sama teenkö yksin vai yhdessä, mutta tällä hetkellä tuntuu tosi kivalta, kun siinä on se porukka ympärillä. Muistaa taas, että meitä on paljon muitakin samassa "liemessä", heh. Huumoria riittää ja päivät kuluvat nopeasti. Myös tehtäviä pystyy vähän vaihtelemaan mielensä mukaan. Välillä olen halunnut oikein lihaskuntopäivän ja lähinnä kantanut huonekaluja, toisena päivänä voi tehdä jotain kevyempää. Kalorit eivät kuitenkaan pääse liikaa kulumaan, koska joku melkein joka päivä kipaisee kaikille naapurikaupasta jätskiä tai muuta hyvää. Perjantaisin haetaan kaikkien halukkaiden lounas läheisestä pikaruokapaikasta. Minä olen aina valmis hamppariaterialle, tottakai.

Taas huomaa, että jotkut huomioivat siivoojat paremmin kuin toiset. Siinä missä toisen huoneessa on kaikki levällään, toinen on siivonnut esimerkillisesti kaiken ylimääräisen piiloon. Yksi oli jopa pyyhkinyt kaikki tasot ym. valmiiksi ja sanoi, että meidän tarvitsee pestä vain lattia ja ikkuna. Johdot oli kerätty pois tieltä ja osa lattialla olevista tavaroista nostettu valmiiksi ylös. Tosin se nostaminen on hiukan turhaa, kun me siirrämme kaikki suinkin siirtyvät kalusteet huoneen ulkopuolelle saakka. Osa vie onneksi myös isommat roskat itse ulos saakka, siinä missä osa kasaa järkyttävän vuoren pois heitettävää tavaraa oman roskiksensa viereen. Niiden viemiseen tuhraantuu aika paljon ylimääräistä aikaa ja voimia, kun pitää tehdä useampi reissu pihalle. Noin muuten meillä on onneksi vielä aikaa tehdä tämä homma hyvin. Kollegoilta on jo kuulunut, että tässäkin pihistellään ja tehdään pikapikaa vain se minimi "mikä on tarpeen". Tai no, enpä oikeastaan tiedä, voihan se olla, ettei meillä olisikaan aikaa tehdä kunnolla, mutta ei ole ainakaan kukaan vielä käynyt hoputtamassa ja ohjeistamassa, että eeeeei noin!

Se, että tehdään homma kunnolla, ei tietenkään enää tarkoita sellaista vanhanaikaista vedellä lotraamista. Sitä, että vesi vain lainehti joka puolella, niin seinillä, pinnoilla kuin lattioillakin. Kyllä mekin voimme siistin toimiston vain kiillottaa tai pintapestä, mutta huone kuitenkin siivotaan ihan kunnolla myös jokaisesta kulmasta ja huonekalujen alta. Voidaan kuitenkin tehdä ihan se kaikki mikä itse katsotaan tarpeelliseksi, ei vain sitä, minkä epäillään asiakkaan huomaavan. Tiedän nimittäin ainakin yhden tapauksen, jossa asiakkaalle on selvästi valehdeltu siitä mitä on tehty. Itse en pidä yhtään perussiivouksessa fuskaamisesta, vaikka sitä ylläpitosiivouksessa toisinaan paremmalla ja välillä huonommalla omatunnolla teenkin. Siksi nautin, kun voidaan tämä tehdä hyvin. Pahoin pelkään, että sekin tilanne on jo seuraavalla kerralla toinen, kun ryhdytään yhä vain tehokkaammiksi. Pahimmassa tapauksessa jo loppukesästä kiillotellaan häthätää pelkkiä kulkuväyliä, katsotaan.

Me siis kannamme kaiken kohtuullisella vaivalla siirtyvän huoneen ulkopuolelle tai isommassa tilassa sivuun. Pyyhimme katon, kaikki yläpölyt ja ilmanvaihtoventtiilit, pesemme tai pyyhimme seinät ja ovet, pesemme ikkunat ja pyyhimme kalusteet. Lattia sitten aina tarpeen mukaan. Vaha voidaan poistaa joko osittain tai pohjia myöten ja laittaa uudet päälle. Hyväkuntoinen vaha voidaan vain kiillottaa jälleen tasaiseksi ja kestäväksi. Uusimmat lattiat ovat vahausvapaita, ne yleensä pestään hyvin ja mahdollisesti kiillotetaan ja/tai hoidetaan hoitoaineella.

Aika usein muuten asiakkaatkin tuntuvat liittävän perussiivouksen nimenomaan vahaukseen, vaikka se alkaa (onneksi) olla yhä pienemmässä roolissa. Toisaalta jotkut tuntuvat tämän vuoksi olevan vähän hukassa, kun perusteellinen siivous olisi kiva tilata, mutta uusittu lattia ei ole vahattava, niin perussiivous jotenkin jätetään kokonaan pois laskuista. Näille asiakkaille olisikin hyvä muistuttaa, että perussiivous ei suinkaan ole yhtä kuin vahaus. Vaikka se toki monessa kovan kulutuksen kohteessa vielä isossa roolissa onkin ja juuri se asia, jonka asiakkaat helposti huomaavat. Nykyään ammattitaitoon kuuluukin oleellisena osana työn suunnittelu ja tekeminen nimenomaan materiaalien mukaan. Kaikkia pintoja voidaan kyllä puhdistaa ja hoitaa, vaikka vahaus jätetäänkin pois. Se on sellainen asia, mikä omalta osaltaan muuttaa siivoustyötä koko ajan mielenkiintoisemmaksi ja vaihtelevammaksi.

Ihan kiva, että huomenna on vielä vapaapäivä ennen uutta viikkoa. Pakko silti sanoa, että en olisi uskonut, mutta tuntuu jopa vähän haikealta parin viikon päästä jättää tämä porukka, jäädä kesälomalle ja sen jälkeen aloittaa taas pelkät ylläpitosiivoukset. Hyvä niin, ettei tarvitse ainakaan tässä vaiheessa laskea päiviä ja tunteja kesälomaan. Kunpa kaikilla kollegoillakin olisi rento, ihana kesä!

BURN OUT!

No niin. Jospa nyt jaksaisin taas ajatella työasioita postauksen verran. Sitähän se väsymys enteili, uupumusta. Täytyy myöntää, etten itse osannut sitä edes pelätä, vaikka tajusinkin olevani hirvittävän väsynyt. Jotenkin sitä ei vain osannut ajatella edes pidemmälle. Sitä vain oli siellä niin sisällä, kuten jossain sumussa, eikä osannut nähdä sen ulkopuolelle. Ei sitä tilanteen epänormaaliutta itse nähnyt. Se nyt oli vain sellaista... kevätväsymystä. Kaikillahan sellaista joskus on. Noh, onneksi ei ole.

Se siis alkoi väsymyksenä ja kyynistymisenä omaa työtään kohtaan. Pikkuhiljaa, kuin varkain, alkoi toden teolla tuntua siltä, etten pysty työstä selviämään. Joka aamu menin työpaikalle hiukan vastentahtoisemmin, samalla tietäen, että siellä täytyy olla ihan kunnolla ajoissa, että ehtii hoitaa tietyt tilat tiettyyn kellonaikaan menessä. Olen kerran aiemmin kokenut saman. Siitä on parikymmentä vuotta ja silloin stressi syntyi ennenkaikkea yksityiselämän puolelta, mutta heijastui myös töihin. Silloin muistan purskahtaneeni itkuun aamulla kun herätyskello soi. Tällä kertaa en tehnyt sitä, vaan olin enemmänkin lamaantunut. Nousin jotenkin turtana ja mukisematta, keitin kahvit ja hoidin muut aamutoimet, kunnes lähdin töihin ajallaan ja mitä lähemmäs työkohdetta pääsin, sitä enemmän ahdisti. Aloitin työt vimmatulla kiireellä, mutta samalla jotenkin kuin liisterissä. Ne eivät enää sujuneet ollenkaan rennosti ja jouhevasti, vaan välineet tarttuivat toisiinsa ja ties mihin, kolhin itseäni, välineitä ja kalusteita, törmäilin ovenpieliin. Mitä kovemmin yritin, sitä huonommin sujui. Ja päivä päivältä ehdin myöhemmin valmiiksi. Lopulta ehdin viimeisistä kohteista ottaa vain roskat. Hajamielisyyteni kasvoi koko ajan. Unohtelin roskakasoja lattialle, tarkistelin moneen kertaan muistinko laittaa uuden roskapussin vanhan tilalle ja silti onnistuin niitä välillä unohtamaan. Unohdin myös lisätä paperia ja saippuoita, vaikka huomasin niiden loppumisen. Jos vähänkin poikkesin rytmistä, saatoin unohtaa kokonaan jonkun tilan siivoamisen. Kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun viikon aikana kolmannen kerran löysin itseni invavessasta itkemästä, tajusin, että jaksamiseni on loppu.

Töissä tilani huomattiin, mutta valehtelin sujuvasti kärsiväni pahasta siitepölyallergiasta ja siksi silmät punoittivat, nenä vuosi ja olin niin väsynyt. Vakuuttelin olevani ihan kunnossa, kunhan kunnon sateet tulisivat siite- ja katupölyjä huuhtomaan. Myös läheiseni huomasivat asian ja yrittivät saada minua lääkäriin jo aiemmin, mutta heillekin hymyilin väkinäisesti ja kerroin, että se on vain tätä loppukevään hankaluutta ennen kesälomia. Kyllä minä siihen saakka jaksan. No, lopulta tosiaan oli jo itsekin pakko uskoa, että en tulisi jaksamaan.

Sitten työterveyteen soittamaan. Täytyy myöntää, että luuri oli kourassa useampaan otteeseen ja useampana päivänä ennen onnistumista. Ensin vain valitsin numeron, mutta en soittanut. Seuraavaksi soitin nopeasti, mutta en odottanut vastausta, sitten jatkui muut kiertelyt. Aaaai se on varattu, en juuri nyt jonota vaan soitan myöhemmin... Noooh, en nyt enää viitsi tähän aikaan, soitan aamulla... Kunnes lopulta sain soitettua ja sain yllättyä, kun minua ymmärrettiin. En joutunutkaan ristikuulusteluun epämääräisten oireideni kanssa, minulta ei edes tivattu mitään oireita, kun itku kurkussa kerroin, että soitan uupumuksen takia. Sain lääkäriajan parin tunnin päähän.

Lääkärikään ei selvästikään ollut ensimmäistä kertaa asian kanssa tekemisissä. Kerroin oireistani. Unohtelusta, ahdistuneisuudesta, itkuisuudesta, ärtyisyydestä, univaikeuksista ja yöllisistä heräilyistä, mitättömyyden tunteesta ja hurjasta väsymyksestä. Lääkäri oli asiallinen ja ymmärtävän oloinen, hänkään ei tivannut, ihmetellyt tai epäillyt. Hän kyseli lisää ja totesi, että kyseessä on työuupumus, joka on johtanut yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön. Fyysistä puoltakin toki tutkittiin mm. kaikenlaisin verikokein, mutta niissä kaikki arvot näyttivät kuulemma harvinaisen priimaa. (Ne tulokset tietysti sain vasta myöhemmin puhelimitse.) Lääkäri määräsi nukahtamislääkkeitä ja jotain muitakin lääkkeitä ja useamman viikon sairauslomaa. Päätin kokeilla josko pelkkä lepoloma riittäisi ja jätin lääkkeet hakematta. Ensimmäinen sairauslomajakso ei riittänyt, joten hain sen lopussa vielä toisen.

Ensimmäiset lomapäivät vain lepäsin, en tehnyt yhtään mitään. En ensimmäistäkään kotityötä tai velvollisuutta. Makasin, katsoin televisiota ja täytin sanaristikoita, joista joskus aikanaan pidin paljonkin, mutta joita en ollut vuosiin ehtinyt täytellä. Unohdin tietoisesti kaikki mitä muka pitäisi ja täytyisi tehdä. Vaikeaa se oli, mutta sain uskoteltua itselleni, että nyt ei tarvitse tehdä yhtään mitään, mikään ei kaadu siihen, kaiken ehtii kyllä sitten joskus kun jaksaa taas. Nyt ei saa tehdä mitään, murehtia mitään, miettiä mitään, stressata yhtään mistään. Muutaman päivän täydellisen tekemättömyyden jälkeen aloin pikkuhiljaa hoitaa pieniä kotiaskareita, mutta kuuntelin koko ajan itseäni ja jaksamistani korvat höröllä. Ja heti kun tuli tunne, että alkoi joku vähänkin tuntua "pakolta", pakotin itseni sen sijaan ottamaan pakkia. Hissuksiin alkoi olo kohenemaan ja vaikka takapakeiltakaan ei vältytty, niin muutama viikko tuntui tekevän tehtävänsä ja palasin töihin. Paitsi uusin voimin, varsinkin uudella asenteella. Nyt yritän oppia arvostamaan itseäni välittämättä siitä, mitä esimerkiksi kohteessa työn jäljestäni ajatellaan ja mietitäänkö siellä, että minä olen huono ja laiska. En ole.

Töitä en ehdi tekemään vieläkään niin hyvin kuin haluaisin, mutta olen työstänyt asiaa paljon ja saanut itseni ymmärtämään, että se miten miten minun mielestäni se pitäisi tehdä ei ole sama kuin se miten se pitää tehdä. Edes se, miten pomo sen haluaisi minun tekevän, ei ole sama kuin se miten sen kykenen tekemään. Yhtälö on mahdoton, mutta sitä ei auta kuin hyväksyä. Ja toki muistaa, että perussiivousten jälkeen on taas helpompaa. Tulen varmasti vielä palaamaan näihin laatu- ja mitoitusongelmiin ja odotusten ristiriitoihin, mutta toivottavasti hiukan neutraalimmalla otteella.

Heikosti happaman blogissa (jota olen tämän oman taukonikin aikana toki kurkkinut) lupailin, että tämän jälkeen tulee jotakin positiivisempaa. Sitä sitten seuraavaksi. :)

Toivoisin kuitenkin tämän oman kokemukseni jälkeen kaikkien kiinnittävän huomiota omiin oireisiinsa, kuten myös työkavereiden ja läheisten oireisiin. Tuollaista romahdusta en toivo kenellekään, vaikka lukemani ja kuulemani mukaan tämä ei edes ollut kovin vakavaa. Kysytään välillä miten oikeasti jaksat, yritetään nähdä niiden "allergiaoireiden" taakse ja tukea toisiamme. Tällä alalla työskentely ei ole tällä haavaa helppoa, mutta yksikään työpaikka ei ole terveyden menetyksen arvoinen!