Siivoustyö ennen ja nyt

Silloin kun aloitin siivoamisen, homma oli mukavan mutkatonta. Tottakai kiirettä, raskautta ja pientä tilipussia valiteltiin silloinkin. Mutta kollegat olivat pääosin iloisia ja rempseitä. Työyhteisöissä oli hyvä henki ja rento meininki. Työssä ei tarvinnut ajatella, sen kuin teki. Varaa oli suunnitella työpäiväänsä, yleensä oli aikaa tehdä hiukan jotain "ylimääräistäkin", kiillotella lattioita, tehdä paikkavahauksia tai peseskellä seiniä, jopa verhoja tai koriste-esineitä, vaikka ne eivät ihan varsinaisesti olisi sopimukseen kuuluneetkaan. Omaa järkeä oli vara käyttää kokonaisuuden hoitamisessa. Kohteissa saattoi järjestelläkin jotain tavaroita uudella, käytännöllisemmällä tavalla, tietysti asiakkaan kanssa ja suostumuksella. Asiakkailta tuli usein kiitosta ja sai tuntea kuuluvansa heidänkin joukkoonsa. Pidin yksinäisestä työstä, kuitenkin niin että sosiaalisia kontaktejakin riitti sopivasti ja niiden määrää pystyi itsekin kontrolloimaan oman fiiliksensä mukaan. Oli välillä aikaa jäädä hetkeksi rupattelemaan asiakkaan kanssa tai vaikka siemaista tarjotut kahvit työn lomassa. Silti se varsinainen käytännön työkin oli mahdollista tehdä hyvin. Usein tein omalla ajalla vähän ylityötäkin, kun innostuin jostain hommasta ja tunsin työn imua. Nautin oman työni tulosten näkemisestä. Silloin tunsin myös sitä niin paljon puhuttua arvostusta, niin asiakkaiden kuin työnantajankin taholta. Hommien lisäksi toimi myös luottamus. Ei minua vahdittu tai perässäni jälkeäni tarkisteltu, eikä taatusti olisi ollut syytäkään, se oli minulle kunnia-asia.

Entäs nyt? Noh... Siivottavat alueet ovat kasvaneet huomattavasti. Suoraan sanoen ihan järjettömiin mittoihin. Niissä on joku looginen mitoitusjärjestelmä. Niihin on laskettu tarkat siivousajat, joihin ei taatusti ole laskettu todellisia siirtymiä tai asiakkaiden toiminnasta aiheutuvia siivousjärjestyksen muutoksia ja muita muuttujia. Eikä tasan varmasti sitä asiakkaan kanssa edes ohimennen käytyä smalltalkia, saati pientäkään "turhaa ja ylimääräistä" kahvihetkeä. Työtä ei voi enää tehdä hyvin, vaan pitää priorisoida. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin miettiä, minkä jättää tekemättä tänään ja minkä huomenna. Ja arvioida kuinka kauan pystyy missäkin paikassa fuskaamaan niin, ettei kukaan huomaa. Omasta työstään ei voi enää olla ylpeä. Ensimmäiset valitukset ja moitteet työstäni olen saanut vasta viimeisen parin vuoden sisällä. Ja niitä onkin tullut useampia sekä asiakkailta, että varsinkin työnantajan puolelta. Enkä voi kuin myöntää, että osittain ihan syystä, mutta ei minun syystäni.

Osittain siksi, että nykyään käytännöksi on tullut myös laatukierrokset. Eli monta kertaa vuodessa kierretään työnantajan ja asiakkaan yhteistyössä kaikissa kohteissa pyyhkimässä sormella hyllyjen reunoja ja silmäilemässä valokatkaisijoiden, ovenpielien ja ikkunalautojen puhtautta. Jossain siirrellään oikein kalusteitakin jotta nähdään onko siivooja hoitanut hommansa... ei kun siis onko laatu tasaista ja sopimuksen mukaista. Eli sen lisäksi, että siivoukseen annetaan entistä huonompi mahdollisuus, asiaa tarkistellaan entistä tarkemmalla suurennuslasilla ja oikein alleviivaten, miten taas on yhdenkin taulun reunalla ollut pölyä. Täytyy myöntää, että se ei suinkaan lisää motivaatiota. Päinvastoin, kun moitteet tulee joka kerta jostakin, niin tulkoon sitten edes syystä. Työn imua en ole enää tuntenut aikoihin. Kollegat ovat yhä useammin väsyneitä ja negatiivisia. Omaakin huumoria saa jatkuvasti oikein etsimällä etsiä, jotta pysyy järjissään. Kiitosta saa enää harvoin. Työtekniikka on keventynyt, mutta osittain samalla monimutkaistunut. Ja kaikkia taitoja ei ole aikaa ja mahdollisuutta hyödyntää. Moni on epäkohtiin puututtuaan saanut vastauksen: "Ei tätä tarvitse tehdä jos ei miellytä, tulijoita tilallesi kyllä on". Siinä se työnantajan arvostus mukavasti tiivistyykin.

Työ on siis lisääntynyt ihan huomattavasti, palkka ei. Se ei itseasiassa ole ollenkaan nykyisten hintojen tasalla. Se on niin vähän, että tilipäivänä ei voi kuin ihmetellä omaa typeryyttään. Minusta siivoustyöstä ei tarvitse maksaa isoja summia, koska eihän siinä vastuuta ole. Eikä se useimmissa kohteissa nyt niin hirveän ihmeellistä osaamistakaan rehellisyyden nimissä vaadi. Mutta se, että joka ikinen päivä painaa kahdeksan tuntia ihan kunnolla ja siinä sivussa kuluttaa hermonsa ja nivelensä, on minusta kuitenkin edes leivän JA sen päällistenkin arvoista. Sen, ettei joka ikinen kuukausi tarvitsisi jännäkakka housussa laskea mihin raha riittää ja riittääkö se, vai mietitäänkö mitä eräpäivää tällä kertaa siirretään. Että vapaa-ajalla voisi välillä tehdä jotain pidempääkin reissua, eikä "ekologisesti" suosia pelkkiä kirjastoja ja lähiluontoa.

Miksi siivoustyö?

En muista kuulleeni kenestäkään, joka olisi jo pienenä sanonut haluavansa isona siivoojaksi. Tai joka olisi teini-iässä sanonut opolle, että se on se ala joka kiinnostaa eniten ja siihen pyritään. Eli kuten niin moni muukin, päädyin itsekin siivoojaksi vahingossa, väliaikaisesti. Koska työpaikan puutteessa työttömyys ei oikein ollut luonteva vaihtoehto, vaikka koulutus muulle alalle olikin. Lähdin siis siivoamaan siinä muuta odotellessa. Ja tosiaan, nyt on takana yhteensä vuosia ja taas vuosia. Välillä on tehty muutakin, mutta aina on siivouksen pariin palattu. Se on sellainen tuttu ja turvallinen vaihtoehto.

Jossain vaiheessa oli jo tilanne, etteivät siivoamaankaan kaikki hakijat pääseet. Nyt tilanne on taas siinä mielessä parempi, että vaihtuvuus on valtava. Osittain se johtuu vanhempien siivoojien eläköitymisestä, osittain siitä, että kukaan ei enää halua siivota vakituisesti. Alalle tullaan sivutoimisesti tai oikeasti nimenomaan väliaikaisesti, kun ei vielä ole muutakaan keksitty. Ja täytyy sanoa, että enää ei ole oikein mitään, mikä hommassa pitäisi kiinni. Se ei enää houkuta jämähtämään.

Nykyään siivoojat ovatkin pitkälti joko iäkkäitä, nuoria opiskelijoita tai opiskelupaikkaansa vielä hakevia tai maahanmuuttajia. Tai muilta aloilta työttömäksi jääneitä, jotka myöskään eivät tätä varsinaisesti halunneet.

Siivooja vai siistijä?

Kun aloitin siivoustyön, olimme kaikki siivoojia. Pian joku jossain päätti, että siistijä sen olla pitää. Ei kauaa mennyt, kun sana tuntui olevan kaikkien huulilla. Varsinkin vähän koulutetummat asiakkaat muistivat tätä nimikettä korostaa. Itse inhosin sitä alusta lähtien. Siistijä kuulosti minusta joltain pikkusievältä näpertelijältä, joka vähän puhaltelee pölyä hyllyn reunasta ja kohentelee kukkapuskaa. Siivooja tekee kunnolla siistiä ja puhdasta. Ja tuntee arvonsa ilman nimikkeillä kikkailuakin. Sittemmin nimityksiä on tullut lisää, joku firma keksi taannoin houkutella riveihinsä uusia "palveluvastaavia". Myös kohdevastaavat ja tilahuoltajat ovat tuttuja. Puhumattakaan kaikista koulutuksen kautta saaduista titteleistä: laitoshuoltaja, toimitilahuoltaja, siivoustyönohjaaja, siivousteknikko, restonomi. Omassa palkkakuitissani onneksi lukee edelleen siivooja. Kun ilmoitan olevani siivooja, kaikki tietävät heti mitä teen. Mutta kuulostaisiko "palveluvastaava" hienommalta facebookissa? Ei, vaan hölmömmältä, kun uteliaimmat joka tapauksessa selvittäisivät mikä se sellainen on ja tajuaisivat ettei siivooja ole siihen näytille kelvannut. Ja samalla silti yritetään vakuutella, miten työ on täysin ok ja itseasiassa todella tärkeää ja suoranainen ylpeyden aihe.

Mistä tulikin mieleen se hetki, kun vapaa-aikana ilmoitan jollekin olevani siivooja. Vastaus on lähes poikkeuksetta: "No sehän onkin todella tärkeä ammatti! Sitä pitäisi ehdottomasti arvostaa enemmän ja minä ainakin arvostan sitä todella paljon ja nostan hattua kaikille, jotka sitä raskasta hommaa jaksavat!" Okei, kiva. Sanotko saman tapaamillesi kokeille, it-alan ammattilaisille, sairaanhoitajille (no ehkä joskus ainakin lähihoitajille) tai pankkivirkailijoille? Ehkä ennemminkin kysäiset vaikka minkälaista työ on ja miten siihen on päädytty, etkä ensimmäisenä vaahtoa, miten SINÄ ainakin arvostat tuollaista paskaduuniakin. Niinpä. ;)