Pahinta siivottavaa

Aina silloin tällöin joku kysyy, mikä on pahinta, ällöttävintä tai hankalinta likaa/roskaa/siivottavaa. Sitä on aika vaikea yksiselitteisesti sanoa, koska monet ovat tietysti eri tavalla inhottavia. Siivoustyöaiheisella keskustelupalstalla on juuri ollut puhetta oksennuksesta ja siitä tulikin mieleeni, että moni kollega ehkä sanoisi pahimmaksi sen. Minulle niiden siivoaminen ei ole kuitenkaan koskaan ollut ongelma. Ja vaikka niitä on tullut siivottua aika monia, viimeksi muistaakseni toissa viikolla, niin näistä yksikään tapaus ei ole oikeastaan kummemmin jäänyt edes mieleen. Myös jossain määrin ulosteella tuhrittuja vessoja on matkan varrelle pari osunut, se on jo aika paha. Virtsalätäköt ovat vain ärsyttäviä, koska ne on yleensä tehty poikien/miesten vessan lattialle tahallaan. Sanoisin, että näistä eritehommista itselleni pahin on kuitenkin ollut isompi verimäärä. Senkin onnistuin hoitamaan kylmän viileästi, mutta näky jäi verkkokalvoille ja pieni puistatus hajun kera hiipii vieläkin mieleen. Todennäköisesti siihenkin jossain olosuhteissa tottuu, itse en vain ole sellaisissa paikoissa riittävän pitkään ollut. Mutta niin, jos nyt kuitenkin pysytään näissä suht normaaleissa, tavallisen Sirkka Siivoojan kohtaamissa sotkuissa, eikä lähdetä ihan teurastamo- tai kalmasiivouslinjalle.

Eli kun tuo kysymys esitetään niin mielessä käy eritteet. Seuraavaksi tulee mieleen erilaiset ruokatahrat ja -roskat, joista osa voi olla todella hankalia. Joku voisi ajatella, että punajuuri. Se ei kuitenkaan minusta ole hankala, koska se on vähän samaa sarjaa kuin vesiväri, lähtee helposti tarpeeksi kostealla. Porkkanaraaste saattaa inhottavasti värjätä ja tarttua moppiin, mutta sekään ei varsinaisesti aiheuta harmaita hiuksia. Kurkunsiivut sitävastoin saattavat jo olla todella raivostuttavia liimautuessaan lattiaan. Ja jos se pääsee kuivumaan, se ei aina irtoa edes purkkalastalla. Hiukan samaan sarjaan menevät pastat, jotka iloisesti pyörähtävät mopin alta läpi. Maito ei ole yksittäistapauksena hankala, mutta pinttyessään pikkuhiljaa vaikka johonkin maitopisteen eteen sekin muuttuu ihan mahdottomaksi kalkkikerrostumaksi. Mehu ja sokerijuomat ovat ikävän tahmeita, mutta toisaalta lähtevät myös tarpeeksi kostealla helposti. Voittajaksi taidan kuitenkin tässä sarjassa omalta osaltani julistaa rasvan. Eli margariiniklöntit, jotka pitää siivota ensin erikseen, ellei epähuomiossa mene mopin kanssa yli, joka on sen jälkeen rasvainen ja joka rasvoittaa myös lattian, joka muuttuu liukkaaksi. Onneksi ovat ainakin minun kohteissani olleet aina harvinaisia.

Ikäviä voivat siis olla myös ruoka- ja juomatahrat. Niidenkin ärsyttävyyttä monessa paikassa toki lisää potenssiin miljoona ajatus siitä, että ne on ylipäänsä jätetty jonkun toisen siivottaviksi. Niin, ettei sotkija ole voinut siivota jälkiään itse ihan vaikka paperipyyhkeellä. Muistaakseni olen joskus aiemmin maininnut saippuan, se on todella, to-del-la ärsyttävää siivottavaa. Tai ei oikeastaan niinkään silloin, jos sen ehtii huomata ja poistaa kuivuneena vaikka purkkalastalla. Mutta jos siitä ehtii vetämään märällä pyyhkeellä tai vaikka suihkuttaa niin aaaaargh! Siksi soisi mielellään sekä käyttäjien käyttävän niitä asiallisesti, että kiinnittelijöiden osaavan asettaa ne jotenkin fiksusti vaikka käsienpesualtaan yläpuolelle. EI niin, että saippua tippuu annostelijasta suoraan lattialle! Hankalaa poistettavaa voi lisäksi olla moni muu, esim. liima tai joku muu väri kuin vesiväri sekä purkka, joka on taas pahimmillaan tahallaan johonkin liiskattuna. Ja kiireessä tietysti kaikki pienetkin hidastajat voivat olla erityisen ärsyttäviä, kuten lattiaan sinnikkäästi liimautuva paperinpala tai mopin alta kierivät ja poukkoilevat pyyhekumit.

Henkilökohtaiseksi voittajaksi olen kuitenkin päätynyt valitsemaan... TADAA: Hileen. Tai mitä glitteriä se nyt on. Säihkettä ja kimalletta. Niin kaunista askarteluissa ja muissa kohteissa, joihin se kuuluu. Mutta voi jestas sitä ärsytyksen määrää, kun siivoat sitä muutenkin tunnetusti kiireisellä aikataululla ensin pöydistä ja sitten lattiasta. Ei muuten liiku oikein mihinkään, ei märällä eikä kuivalla, ei pyyhkeellä eikä edes imurilla. Itse olen suosiolla, tai no mielessäni kiroillen, mutta ensimmäisenä imuroinut ja sen jälkeen pyyhkinyt melko kostealla. Silti sitä jää huoneeseen aina. Siinä missä yksittäiset oksennushommat eivät ole niin jääneet mieleen, niin sen muistan kirkkaasti, kun olin yhdestä luokasta useamman hikisen päivän jälkeen saanut hileet vihdoin kokonaan pois. Tyytyväisenä menin seuraavana päivänä luokkaan, josta vihdoin mietin suoriutuvani nopeammin. Paitsi, että siellä oli ollut uusi hileaskartelutunti. Siinä kohtaa jouduin vähän nielaisemaan. Ja kun joulun aikaan säihkettä harvemmin suositaan vain yhdessä luokassa kerrallaan, niin sitä oppii melkein vihaamaan jo niissä valmiissa askarteluissakin.