Alanvaihto mielessä

Tiedättekös mitä. Olen viime aikoina usein löytänyt itseni ajattelemasta alan vaihtoa. Se vain, etten yhtään tiedä mikä se uusi ala sitten olisi. Olen huomannut ajattelevani, että onko tämä sittenkään sitä mitä haluan. Ei tämä työ tästä paremmaksi muutu. Palkka ei tule missään tapauksessa nousemaan niin, että voisin jättää laskujen miettimisen ja hintojen vertailun sikseen. Että voisin edes joskus reissata ja elää minun mittapuullani sellaisen normaalin työssäkäyvän ihmisen vaatimatonta, mutta turvattua elämää. Vaikka vuosia on takana paljon, niin eläkeikään on vielä aikaa. Ja mitä sitten, eipä sillä näillä näkymin tulevalla eläkkeelläkään paljon juhlita. Olin hirveän pitkään sillä mielellä, ettei nyt enää kannata mihinkään muuhunkaan lähteä. Mutta jotenkin vaaka on kääntynyt niin, että pelottavammalta tuntuu jatkaa näin. Hieman jopa ahdistaa ajatus siitä, että mikään ei muutu ainakaan parempaan. Olisiko oikeasti niin, että ala alkaa olla lyhytaikaisten heiniä. Ja onko tämä ainut ala jolla on näin. Ruuvi tuntuu kiristyvän joka paikassa, mutta tuntuisiko se sittenkin jossain muualla edes vähän vähemmän kuristavalta.

Olen katsonut koulutuksia ja punninnut vaihtoehtoja. Miettinyt, olisiko siivousalalla jotakin muuta työtä, jolle voisi minulla olla jotakin annettavaa. En ole keksinyt vielä mitä tekisin, enkä tiedä tulenko tekemään mitään, koska sellainen lopullinen muutos pelottaa. Ei se suuri laiva niin nopeasti käänny ja mitä sitten, jos suunta onkin väärä. Silti tuntuu, ettei tämäkään väylä kanna enää pitkälle. En todella nyt tiedä mitä teen. Sattuuko lukijoissa olemaan joku alanvaihtaja, joka voisi vähän rohkaista?

Noin muuten, kesäloma loppui viikko sitten ja nyt tuntuu, ettei se taas oikein palauttanut. Ei tuntunut oikein hyvältä palata mopin varteen, vaikka perussiivoukset onkin hoidettu ja ilma on parempi kuin koko kesänä. En ole varsinaisesti uupunut tällä kertaa, enemmänkin levoton. Mistä sen tietää, mitä elämältään haluaa?

Huumoria, huumoria!

Alkuun on sanottava, että hirveän montaa kertaa en ole blogiini kirjoitellut. Silti ollaan jo siinä pisteessä, etten enää muista mitä asioita olen täällä puheeksi ottanut. Enkä tietenkään laiskana siivoojana jaksa asiaa sen kummemmin tarkistellakaan, joten toistoa saattaa tulla. Toivottavasti kuitenkin jokin pieni näkökulmavivahde muuttuu, silloin ollaan ainakin edetty. :)

Nyt tuli kuitenkin mieleeni mainita sananen tai pari huumorin tärkeydestä.

Olin nimittäin tuossa kevään mittaan taas väsymässä. En yhtä pahasti kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Ryhdyin siis etsimään tietoa siitä, mikä auttaa jaksamaan. Työnantajankin rummuttama fyysisen kunnon ja hyvän asenteen ylläpito, juu totta kai. Etsin kuitenkin tietoa myös muualta ja kävin jopa asian tiimoilta yhden kurssin. En ehkä puhu siitä nyt kovin tarkasti, mutta liittyi vähän meditointiin ja sen tyyppiseen, jonkinlaiseen mielenrauhaan ja valaistumiseen. Hiukan joogaa ja rentoutumista, yrttiteetä ja sen sellaista. Kurssin antiin palaan vielä varmasti tavalla tai toisella. Mutta se, mikä erityisesti jäi korvan taakse, oli huumorin merkitys.

Kurssin vetäjä siis kertoi, että joissakin ryhmissä ja työpaikoilla on huumori jopa kielletty! On paikkoja, joissa työntekijät eivät mielellään saa olla kovin läheisissä väleissä, eikä työnantaja halua kuulla kovin iloista puheensorinaa, saati naurua! Siinä vaiheessa ainakin itse olin täysin kysymysmerkkinä, kunnes vetäjä selvensi, että epävarma johtaja kokee sellaisen uhkaavaksi. Hän haluaa olla vahva auktoriteetti, ja työntekijöiden keskinäinen viihtyminen ja naureskelu koetaan joko tietoisesti tai tiedostamatta loukkaavana. Siinä vaiheessa ymmärsin, että tuossa voi olla perää. Se vain usein selitetään jotenkin lapsellisena tai asiattomana käytösenä, joka muka vaikuttaa asiakkaisiin negatiivisesti tjsp. Ei tietenkään uhkaavana, koska sehän olisi oman heikkouden myöntämistä.

Itse en ole siivoustyössä ainakaan muistaakseni ja suoranaisesti tällaista kokenut, mutta aikanaan nuoruuden kesätöissä kylläkin. Mutta se miksi päätin tämän ottaa esiin, on se, että minun olisi erittäin helppo kuvitella tällaista liittyvän myös siivoustyöhön. Ihan siitä syystä, että tavalla tai toisella epävarmoja johtajia tällä alalla riittää. Ja tuo huumorin kieltäminen on kuitenkin asia, joka on tuon käymäni kurssin vetäjän mukaan omiaan lisäämään työhön (tai harrastusryhmään tms.) liittyvää pahoinvointia.

Toivoisin, ettei kukaan koskaan kieltäisi keneltäkään iloa ja naurua. Minusta se olisi käsittämättömän lisäksi myös julmaa.

Onneksi asiasta näköjään puhutaan muuallakin: Tutkija kehottaa nauramaan työpaikalla: "Huumori on yhteisöllistä liimaa"

Linkkejä, linkkejä

Näin vapaapäivänä päätin pitkästä aikaa katsella, mitä siivousaiheisia juttuja ja videoita netin syövereistä löytyy. Nehän ovatkin lisääntyneet ilahduttavasti!

Ensimmäisenä silmiini osui tämä PAM-lehden tuore juttu, joka kuulostaa kieltämättä tutulta ja jonka aiheesta olen tainnut jossain vaiheessa sanasen tai pari kirjoitellakin: Nuori ja hyväkuntoinenkaan ei selviä kerroshoidon työtahdista Edelleen jaksan ihmetellä, miten sellaista yksinkertaista tosiasiaa ei osata/haluta ottaa huomioon, että ihminen ei ole robotti.

Seuraavaksi huomasin, että Martta Tuomaala on tehnyt videoinstallaation Siivoojan ääni, joka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Tästä on artikkeli myös ainakin Fifissä. Hienoa, että löytyy ihmisiä, jotka haluavat, jaksavat ja uskaltavat nostaa myös epäkohtia esiin!

Installaation facebook-sivun kautta löytyi myös artikkeli Kirsti Kangas: Siivoojan palkalla ei elä! Artikkeli, joka saa yhtäaikaa vihaiseksi ja surulliseksi, sekä taas iloiseksi siitä, että joku haluaa, jaksaa ja uskaltaa kertoa, miten asia hyvin pitkälti nykyään on. Ja mihin suuntaan sitä tunnutaan haluavan viedä yhä vain enemmän. "Kirsti Kangas muistuttaa, että suuret siivousfirmat tahkoavat koko ajan miljoonavoittoja. Parannuksiin kyllä on varaa. "Tuloerot sen kun kasvavat. Haloo, työssäkäyvät eivät enää elä palkallaan!" Näin. Jälleen asiaa, joka harm... ei, vaan suututtaa myös minua todella paljon. Ja vielä kehdataan joiltakin tahoilta esittää, että työllisyyttä pitäisi edistää sallimalla myös alle TES:n mukaiset palkat. "Annettaisiin työntekijälle vapaus sopia palkastaan itse." Oi vitsit, miten jaloa! Jepjep.

Sitten oli pakko siirtyä mukavampiin juttuihin. Etsin siis YouTubesta jotenkin siivoustyöhön liittyviä videoita. Niitä löytyi yllättävänkin paljon ja katsottua tuli varmasti useampia kymmeniä. Joitakin liitin myös tänne. Osa näistä on minusta tosi hyviä, osa muuten mielenkiintoisia ja jotkut herättivät syystä tai toisesta enemmän negatiivisia kuin positiivisia ajatuksia. Jätän nyt kuitenkin kirjalliset arviot väliin ja annan jokaisen muodostaa oman mielipiteensä itse. :)

Koulutuksesta:
Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto; toimitilahuoltaja
Nuorten oppisopimuskoulutus: Laitoshuoltajaksi
Omnian aikuisopisto, Leppävaara kiinteistöpalvelujen PT, Toimitilahuoltaja
TurunAKK Puhdistuspalvelu 1080p
Vakk - Laitoshuoltajan ammattitutkinto

Muuta:
Laitoshuoltaja
Mari Valtonen, Satakunnan sairaanhoitopiiri - Puhdistuspalvelualalla vaadittava osaaminen
Paula, siivooja
Puhdistuspalvelu
Siivooja - maahanmuuttajanuori
SIIVOUSOHJEET
Työkkärin Tytin tentissä: Siivouspäällikkö Mari Valtonen, Satakunnan sairaanhoitopiiri
Tällä alalla on töitä!
VSSHP laitoshuoltaja

Loppukevennyksenä vielä hieno musiikkivideo, jossa on tuttu aihe. Mopistahan sen tietysti heti jokainen siivooja huomaa, ettei kyseessä taida olla ihan aito kollega. ;)
Chisu - Kohtalon oma

Vankkurit

Eli virallisesti kai tällä hetkellä siivousvaunut, kunnes taas joku jossain keksii, että nimitys onkin taas aika vaihtaa uuteen ainoaan ja oikeaan. Näin kollegojen kesken kuitenkin kärryt, kärrit, hyökkäysvaunut, maantiekiitäjät... rakkailla lapsosilla on monta hellittelynimeä. Minulle ne ovat vankkurit.

Sain siis muutama viikko sitten peräti kahdet uudet vaunut. Suurimpaan kohteeseen tällaiset ja pieneen nämä. Pienet ovat alusta alkaen olleet tosi kivat ja käteen sopivat. Isommat taas tuntuivat alkuun aaaivan valtavilta! Mietin, että apua, miten tällaisen valtamerilaivan kanssa kulkeminen oikein voi sujua. Aluksi kynnysten ylittäminen tuotti hieman ongelmia ja vankkurit vaappuivat välillä uhkaavasti. Aika pian kuitenkin opin tekniikan ja sain säädöt muutenkin kohdilleen, nyt en näitäkään pois vaihtaisi. On mielettömän ihanaa, kun kaikki tarvittava mahtuu kunnolla kyytiin. Ja myös varret saa kiinnitettyä kunnolla niin, etteivät tartu jokaiseen nurkkaan ja huonekaluun. Tottumista siis vaati osaltaan sekin, että vaikka vaunu on suuri, tavaroiden mukana pysymistä ei joka mutkassa tarvitse tarkkailla valmiina ottamaan koppia.

Rikkalapiolle en tosin ole vielä ikinä keksinyt kovin kätevää paikkaa, onkohan joku muu? Pidän kuitenkin edelleen eniten perinteisestä rikkalapio-harja -setistä. Siitäkin huolimatta, että tällainen pussisysteemi olisi vaunun kyydissä kätevämpi, ilman jatkuvan kippailun tarvetta myös ergonomisempi ja kestopussin kanssa vielä ekologinenkin. Pitäisi varmaan panostaa tuon käytön opetteluun. Eiköhän sekin käytössä pikkuhiljaa "käteen kasvaisi".

Pahinta siivottavaa

Aina silloin tällöin joku kysyy, mikä on pahinta, ällöttävintä tai hankalinta likaa/roskaa/siivottavaa. Sitä on aika vaikea yksiselitteisesti sanoa, koska monet ovat tietysti eri tavalla inhottavia. Siivoustyöaiheisella keskustelupalstalla on juuri ollut puhetta oksennuksesta ja siitä tulikin mieleeni, että moni kollega ehkä sanoisi pahimmaksi sen. Minulle niiden siivoaminen ei ole kuitenkaan koskaan ollut ongelma. Ja vaikka niitä on tullut siivottua aika monia, viimeksi muistaakseni toissa viikolla, niin näistä yksikään tapaus ei ole oikeastaan kummemmin jäänyt edes mieleen. Myös jossain määrin ulosteella tuhrittuja vessoja on matkan varrelle pari osunut, se on jo aika paha. Virtsalätäköt ovat vain ärsyttäviä, koska ne on yleensä tehty poikien/miesten vessan lattialle tahallaan. Sanoisin, että näistä eritehommista itselleni pahin on kuitenkin ollut isompi verimäärä. Senkin onnistuin hoitamaan kylmän viileästi, mutta näky jäi verkkokalvoille ja pieni puistatus hajun kera hiipii vieläkin mieleen. Todennäköisesti siihenkin jossain olosuhteissa tottuu, itse en vain ole sellaisissa paikoissa riittävän pitkään ollut. Mutta niin, jos nyt kuitenkin pysytään näissä suht normaaleissa, tavallisen Sirkka Siivoojan kohtaamissa sotkuissa, eikä lähdetä ihan teurastamo- tai kalmasiivouslinjalle.

Eli kun tuo kysymys esitetään niin mielessä käy eritteet. Seuraavaksi tulee mieleen erilaiset ruokatahrat ja -roskat, joista osa voi olla todella hankalia. Joku voisi ajatella, että punajuuri. Se ei kuitenkaan minusta ole hankala, koska se on vähän samaa sarjaa kuin vesiväri, lähtee helposti tarpeeksi kostealla. Porkkanaraaste saattaa inhottavasti värjätä ja tarttua moppiin, mutta sekään ei varsinaisesti aiheuta harmaita hiuksia. Kurkunsiivut sitävastoin saattavat jo olla todella raivostuttavia liimautuessaan lattiaan. Ja jos se pääsee kuivumaan, se ei aina irtoa edes purkkalastalla. Hiukan samaan sarjaan menevät pastat, jotka iloisesti pyörähtävät mopin alta läpi. Maito ei ole yksittäistapauksena hankala, mutta pinttyessään pikkuhiljaa vaikka johonkin maitopisteen eteen sekin muuttuu ihan mahdottomaksi kalkkikerrostumaksi. Mehu ja sokerijuomat ovat ikävän tahmeita, mutta toisaalta lähtevät myös tarpeeksi kostealla helposti. Voittajaksi taidan kuitenkin tässä sarjassa omalta osaltani julistaa rasvan. Eli margariiniklöntit, jotka pitää siivota ensin erikseen, ellei epähuomiossa mene mopin kanssa yli, joka on sen jälkeen rasvainen ja joka rasvoittaa myös lattian, joka muuttuu liukkaaksi. Onneksi ovat ainakin minun kohteissani olleet aina harvinaisia.

Ikäviä voivat siis olla myös ruoka- ja juomatahrat. Niidenkin ärsyttävyyttä monessa paikassa toki lisää potenssiin miljoona ajatus siitä, että ne on ylipäänsä jätetty jonkun toisen siivottaviksi. Niin, ettei sotkija ole voinut siivota jälkiään itse ihan vaikka paperipyyhkeellä. Muistaakseni olen joskus aiemmin maininnut saippuan, se on todella, to-del-la ärsyttävää siivottavaa. Tai ei oikeastaan niinkään silloin, jos sen ehtii huomata ja poistaa kuivuneena vaikka purkkalastalla. Mutta jos siitä ehtii vetämään märällä pyyhkeellä tai vaikka suihkuttaa niin aaaaargh! Siksi soisi mielellään sekä käyttäjien käyttävän niitä asiallisesti, että kiinnittelijöiden osaavan asettaa ne jotenkin fiksusti vaikka käsienpesualtaan yläpuolelle. EI niin, että saippua tippuu annostelijasta suoraan lattialle! Hankalaa poistettavaa voi lisäksi olla moni muu, esim. liima tai joku muu väri kuin vesiväri sekä purkka, joka on taas pahimmillaan tahallaan johonkin liiskattuna. Ja kiireessä tietysti kaikki pienetkin hidastajat voivat olla erityisen ärsyttäviä, kuten lattiaan sinnikkäästi liimautuva paperinpala tai mopin alta kierivät ja poukkoilevat pyyhekumit.

Henkilökohtaiseksi voittajaksi olen kuitenkin päätynyt valitsemaan... TADAA: Hileen. Tai mitä glitteriä se nyt on. Säihkettä ja kimalletta. Niin kaunista askarteluissa ja muissa kohteissa, joihin se kuuluu. Mutta voi jestas sitä ärsytyksen määrää, kun siivoat sitä muutenkin tunnetusti kiireisellä aikataululla ensin pöydistä ja sitten lattiasta. Ei muuten liiku oikein mihinkään, ei märällä eikä kuivalla, ei pyyhkeellä eikä edes imurilla. Itse olen suosiolla, tai no mielessäni kiroillen, mutta ensimmäisenä imuroinut ja sen jälkeen pyyhkinyt melko kostealla. Silti sitä jää huoneeseen aina. Siinä missä yksittäiset oksennushommat eivät ole niin jääneet mieleen, niin sen muistan kirkkaasti, kun olin yhdestä luokasta useamman hikisen päivän jälkeen saanut hileet vihdoin kokonaan pois. Tyytyväisenä menin seuraavana päivänä luokkaan, josta vihdoin mietin suoriutuvani nopeammin. Paitsi, että siellä oli ollut uusi hileaskartelutunti. Siinä kohtaa jouduin vähän nielaisemaan. Ja kun joulun aikaan säihkettä harvemmin suositaan vain yhdessä luokassa kerrallaan, niin sitä oppii melkein vihaamaan jo niissä valmiissa askarteluissakin.

Long time no see!

Nähtävästi on taas tullut "pieni" luova tauko kirjoitteluun. Mitään dramaattista tähän ei kuitenkaan tällä kertaa liity, ei vain kertakaikkiaan ole ollut fiilistä kirjoitella. Ei, vaikka aiheita aika ajoin töissä mielessä pyöriikin. Päätin sitten, että en nyt sentään tästä ota mitään stressin aihetta, vaan kirjoitan sitten kun siltä tuntuu.

Töissä olen vielä samoissa kohteissa, vaikka vuoden alusta meinasi taas tulla muutoksia. Oikeastaan vähän ehdin jo vaihtelua toivoa, mutta se ei sitten toteutunutkaan. Pidän kyllä nykyisestä rytmistä, noh, myönnetään, että taas jopa vähän enemmän. Silti uudet jutut voisivat jo taas olla tervetulleita. Vaikka joku ihan erilainen kohde, esimerkiksi uimahalli. Sellaisessa en ole vielä koskaan siivonnut pidempää aikaa. Tutussa kohteessa on puolensa, kun saa rutiinin päälle ja tietää mikä on tärkeää ja mikä ei ihan niin oleellista. Silti siihen syntyy myös sokeutta, johon huomaan nykyään silloin tällöin ärsyyntyväni. Se, kun joku päivä huomaa, että herranjestas, miten tuo kohta on pinttynyt, miten olen sen päivästä toiseen vain sujuvasti ohittanut? Ikävintä se on tietysti, jos sen huomaa joku muu. Mutta noh, mitoitus ei kyllä ole yhtään löystynyt eli itselleen nuo antaa anteeksi siinä vaiheessa, kun miettii miten robottina sitä loppujen lopuksi on painettava menemään.

Viime kuukausilta voisi todeta, että asiakkaiden valitus on muuttunut, tai oikeammin kohdistunut toisin. Nykyään saan yhä useammin kuulla, miten älytöntä on, etten pysty tekemään työtäni hyvin. Näin siitä huolimatta, että itse en ole juuri mitään uskaltanut työnantajasta ja varsinkaan ongelmista heille mainita. Yhdessä kohteessa ollaan melko jämäkästikin osoitettu turhautumista siitä, että heidän on pakko valita siivouspalvelu niin pitkälti hinnan mukaan. Kun mieluummin tinkisivät niissä omissa budjeteissaan vaikka jostain muusta ja ostaisivat laadukkaan siivouspalvelun. Itse en ole niin tarkkaan perehtynyt miten nuo asiat menevät ja miksi eivät saa itse vaikka palkata ihan omaa siivoojaa, mutta jotain vikaa systeemissä siinä kohtaa sitten ilmeisesti on. Kai se on heilläkin sitä, että säästää pitää. Säästöä ja tehokkuutta, säästöä ja tehokkuutta, säästöä ja tehokkuutta... voikohan se koskaan loppua?

Niin, voiko sille tulla loppua? Jokainen siivooja tietää, että paikkoja tulee katsottua "sillä silmällä" ihan tahtomattaankin. Nyt olen kuitenkin osin ihan tietoisestikin katsellut ympärilleni julkisissa tiloissa. Niin sisällä kuin ulkona. Ainakaan täällä päin ei voi välttyä tulemasta vähän murheelliseksi. Joka paikasta tuntuu entinen loisto kadonneen. Vanhasta ei tietenkään saa siivoamalla uutta, mutta nyt jos koskaan sen näkee, mitä huono siivous tekee. Ovissa ja pöydissä on tahroja, pölyä näkyy ympärillä todella paljon, lattioihin on pinttynyt kunnon kerroksia. Järeät kalkkikerrostumat vessoissa ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Kosketuspinnat ovat usein jopa tällaiselle hyvin kaukana bakteerikammoisesta olevalle vastenmielisiä. Suomi on ollut hyvin siisti ja ympäristöltään hyvin hoidettu maa, todellinen ylpeys. Voiko tämän suhteen tulla vielä joku uusi nousukausi? Onko ahneudella rajoja? Meneekö vielä joskus joku muu arvo rahan ohi?

Elämää loman jälkeen

Siinähän se loma meni, oli ihanaaaaa. Koti on siivottu ja piha trimmattu, jonka jälkeen aikaa jäi vielä lepäilyynkin. Seitsemän jätesäkillistä tavaraa sain siivottua pois nurkista. Suurin osa meni onneksi tutuille, hyväntekeväisyyteen ja kierrätykseen, loput roskiin. Näin siivoojana sitä on todella oppinut inhoamaan ylimääräistä krääsää ja pölynkerääjiä. Helppous on se mitä arvostaa kotonakin niin materiaaleissa kuin käytännön järjestelyissäkin. Työpäivän jälkeen kun ei todellakaan kiinnosta, eikä edes jaksaisi käyttää paljon aikaa ja voimia siivoamiseen, vaikka toisaalta siisteyttä ja puhtautta arvostankin. Vettä sietämättömiä pintoja meillä ei siis kotona ole, ei seinissä eikä lattioissa. Hankalasti siivottavat, rosoiset pinnat ja pienet, hankalat raot ja koloset loistavat poissaolollaan. Suurin osa tavaroista on umpinaisissa kaapeissa ja laatikoissa, "esillä" olevatkin vitriineissä. Myös tekstiilien valinnassa iso painoarvo on helppohoitoisuudessa. Kaiken pitää olla pestävää ja kestävää. Sääli vain, ettei näitä asioita aina oteta huomioon julkisissa kohteissa, vaikka se olisi iso helpotus siivoojalle ja pidemmän päälle myös iso säästö kohteelle.

Luulin, että loman jälkeen jatkuisi jo ylläpitosiivous, mutta minut laitettiinkin vielä perussiivouksia tekemään. Kesätuuraajat hoitavat ylläpitosiivouksia ja me kokeneemmat konkarit teemme perussiivoukset loppuun. Ja nyt ne tehdään kiireellä! Yritän silti olla tinkimättä laadusta, mutta täysin en siinä nyt onnistu, ei voi mitään.

Eniten jaksan taas ihmetellä sitä, miten aikuiset ihmiset eivät usko "STOP! LATTIA VAHATTU, EI SAA MENNÄ!" -lappuja. Miten sen voi enää selvemmin ilmaista? Mikä saa tuollaisen vain ohittamaan? Parhaassa tapauksessa ollaan vielä kiukkuisia, kun kengät sitten ovat vahassa. Kun kysytään, eikö hän huomannut lappua, niin myönnetään että kyllä, mutta kun tuonne oli nyt pakko päästä. Yksi kurkki ovesta kun olin juuri vahaamassa yhtä käytävää ja huuteli, että tuonne on päästävä. Jatkoi vielä vakuutteluaan, vaikka sanoin, että ihan juuri nyt ei valitettavasti pääse, kun vaha on märkä. Mitä hän luuli vänkäämisellään saavansa? Että olisin taikonut lattian kuivaksi? Sanonut, että mene vain, minä korjaan jäljet ja putsaan/korvaan kenkäsi? Vienyt jotain pyyhkeitä alle, että pääsee kulkemaan ja sen jälkeen korjannut jäljet? Ja vahauksen ajankohta kerroksittain oli tälläkin kertaa koko henkilökunnalla etukäteen tiedossa.

Toinen ihmettelyn aihe ovat valittajat, jotka valittavat mm. siitä, että tavarat eivät ole vahauksen jälkeen täsmälleen oikeilla paikoillaan. Ei, en millään muista kaikkien tavaroiden paikkoja huoneessa, johon menen ensimmäistä kertaa, siirrän tavarat ilman suurempia ihmettelyjä ulos ja seuraavana päivänä takaisin. Joissakin tapauksissa tavarat siirtää ulos joku toinen, silloin ei takaisin siirtelijä voi kuin arvailla paikkoja ja toivoa, että huoneessa työskentelevät viitsivät itse laittaa tavarat haluamallaan tavalla.

Ettei tästä nurinasta nyt tule väärää käsitystä, niin useimmat ovat kyllä oikein mukavia ja joustavia, siitä kiitos heille! Osa kysyy mitä esivalmisteluja haluamme heidän tekevän itse ja milloin olisi syytä pysyä poissa jaloista ja minkä aikaa. Ymmärtävät ja helpottavat urakkaamme mahdollisuuksiensa mukaan ja vielä kiittävät. Siitä tulee aina hyvä mieli.

Edellisestä postauksesta poiketen, nyt voi jo todeta ihan oikeasti, että HUH HELLETTÄ! Muistetaanhan juoda paljon ja pitää taukoja, tällaisessa fyysisessä hommassa se on tärkeää varsinkin jos niissä aiemmin mainituisssa ilmastointikuluissa on säästetty. Ei vedetä itseämme piippuun vaikka aikataulu kuinka kiristyisi. Sen verran tärkeitä me kaikki olemme. :)