Rakkaat/raskaat työtoverit

Nyt on sanottava, että minulla on juuri tällä hetkellä i-ha-na työtoveri. Hän on niin positiivinen, älyttömän hauska ja iloinen. Ja se vaikuttaa ihan hirveästi motivaatioon. Siihen, että hänen kanssaan on kiva mennä töihin. Välillä tehdään toisillemme pieniä jäyniä, tiedättehän, parit makaronit vessan renkaan alla tai elmukelmua siivousvälineissä... Hauska kuva pukukaapin ovessa tai pieni yllätys sangossa. Ei tietenkään mitään sellaista, mikä hidastaisi työntekoa, mutta kivoja pieniä arjen piristyksiä. Välillä nauretaan vedet silmissä jotain aivan hulvatonta juttua ja toisena hetkenä jutellaan vakavia, toisiamme tukien. Töissä autetaan toisiamme, tehdään yhteistyötä ja ongelmien ja epäkohtien edessä lyödään "viisaat" päämme yhteen, keksitään ratkaisu ja toteutetaan se. En tiedä miten taas seuraavassa käänteessä jaksan kokonaan ilman häntä. Nytkään emme näe joka päivä emmekä koko päivää, mutta ne pienemmätkin hetket ovat kullan arvoisia ja tuovat rutkasti energiaa.

Nautin tästä tilanteesta erityisen paljon, koska aina ei ole ollut näin. Ja olen ihan varma, ettei aina tule olemaan. Kohteemme vaihtuvat taas ja tulee uudet työkaverit. Mitenkäs se meni, kun lapsille opetetaan: "Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen." Sitäkin on tehty. Toimeen on tultu hammasta purren. On vältelty ja väistelty, on keksitty tekosyitä, miksi ollaan aina eri aikaan tauolla. On yritetty hoitaa asiat kunnialla ja kulman takana hakattu päätä seinään. Parit erimielisyydet on ratkottu esimiehen avulla ja kerran on tultu syytetyksi työpaikkakiusaamisestakin. Ja minä siis olen hyyyy-vin säyseä ihminen. Kiltti ja kaikille hyvää haluava, melkein kynnysmatto.

No mutta, koska höyryjen päästäminen on joskus hyvästä, niin mennäänpä niihin ei niin ihaniin työkavereihin...

Yksi oli kovasti hyvää pataa kaikkien kanssa. Hirveän ystävällinen kaikille, ihan kaikille. Ja todella ilkeä selän takana. Luotettavuus oli pyöreä nolla. Hän vuosi työnantajan asiat asiakkaalle ja asiakkaan asiat työnantajalle. Työkavereiden asiat heille kaikille ja kaikkien asiat joka puolelle. Ja aina tietysti saatteella: "älä kerro kenellekään, että minä sanoin, koska en saisi kertoa, mutta se sanoi että..." Ja kaikki sinisilmäiset hölmöt uskoivat, että Minä olen se, jolle hän ei tee samaa. Hah.

Toisella oli ilmeisesti jokin nuoruusiän dementia, koska hän kyseli jatkuvasti samat asiat uudelleen... ja uudelleen... ja uudelleen. Siivottava alue tuntui olevan joka kerta ihan uusi, palvelukuvaus tavattiin useaan otteeseen huonolla menestyksellä. Avaimet ja tavarat olivat jatkuvasti hukassa omilla paikoillaan ja pesukoneen käyttö hepreaa. Hänen lähdettyään kuulin, että oli kysellyt ihan samoja asioita jatkuvasti myös asiakkailta. Tavallaan huojentavaa oli, että hän muisti kuitenkin usein mainita huonosta muististaan. Vaikka muuten olikin mielestään vallan erinomainen, eikä yhtään omalla paikallaan minään pahaisena siivoojana.

Kolmas oli Mielensäpahoittaja. Itse Hapan Negatiivisuus. Ihan kaikki, mitä kuka tahansa hänelle sanoi, kääntyi hänen mielessään arvosteluksi. Kaikki ovat varmaan joskus kuulleet jotain aulatilaa tai portaikkoa mopatessaan ohikulkijalta lauseen: "Ai kauhee, kun tuleekin paljon hiekkaa/kuraa/roskaa." Useimmat ottavat sen empatian osoituksena, mutta Mielensäpahoittaja heitti mopin nurkkaan, säntäsi sosiaalitilaan ja jyrähti, miten siellä taas valitettiin, että on muka p*skaista! Säätilan arvostelu oli suoraa kettuilua hänelle, ihan kuin Hän siitä muka päättäisi! Jos joku oli lainannut jotakin hänen välinettään, oli se hänen mielestään merkki siitä, että hän oli tehnyt muka työnsä huonosti. Jokainen roska ja hiekanjyvä oli Henkilökohtainen Loukkaus. Tervehdyskin oli väärin sanottu tai väärällä äänensävyllä. Katse tuli väärällä ilmeellä. Hän sai itseasissa paljon kiitosta työstään asiakkailta, mutta omasta mielestään ei läheskään tarpeeksi. Oikeastaan ei koskaan yhtään. Häneltä salailtiin asioita tahallaan ja lopulta homma meni jo ihan vainoharhaisuuden puolelle. Ja niin minustakin tuli työpaikkakiusaaja.

Neljäs oli sairaalloisen ujo. Ihan kiva ja herttainen, mutta yhteisten asioiden hoitamisessa hänestä ei ollut mitään apua. Hän ei välittänyt koskaan kenenkään viestejä mihinkään suuntaan ja se aiheutti luonnollisesti huomattaviakin epäselvyyksiä. Tilanteessa hän kuitenkin onnistui toteamaan että kyllä, hän hoitaa asian. Hän ei uskaltanut käyttää puhelinta, ei soittaa eikä vastata. Kaikki asiat hän hoiti tekstarilla, mikä tietysti aiheutti myös hänelle harmia. Hän siis ei myöskään kertonut suoraan kenellekään mistään kammoista, jotta asiaan olisi voitu yrittää keksiä muita keinoja, vaan keksi tekosyitä miksei nyt vain voi soittaa ja selvittää jotakin asiaa. Irtisanoutumisensa hän ilmoitti myös tekstarilla, kuinkas muuten. Toivottavasti hänellä(kin) menee nykyään hyvin.

Viides tyyppi oli aika lähellä kakkosta, mutta ei varsinaisesti muistamaton vaan rehellisen yksinkertainen. Hän tarvitsi apua ihan kaikkeen. Hän ei voinut vaihtaa imurin pussia, koska sitä ei ollut ohjaaja käynyt näyttämässä. Hän ei osannut lukea etiketistä aineiden annostusta tai käytti aivan väärää ainetta. Hän kiskoi putkipyyhettä pidikkeeseen väärästä päästä, eikä selittämälläkään tajunnut mistä sen oikean puolen erottaa. Hänellä oli jatkuvasti joku ongelma, vähän väliä oli joko väline tai rouva itse pinteessä. Hälytyskoodit oli mahdotonta näppäillä tarpeeksi nopeasti ja jos se onnistuikin, ei oven avaus enää sujunutkaan. Saippuatelineet olivat liian monimutkaisia, samoin vessapaperitelineet. Paperit siis jätettiin telineiden päälle/viereen ja saippuat kokonaan laittamatta.

Töykeistä töksäyttelijöistä, inhottavista inttäjistä ja laiskoista lusmuilijoista en edes aloita. Nämä kaikki saivat kyllä jossain määrin tuntemaan sääliä ja empatiaakin. Ja aina yritän olla ystävällinen, neuvoa ja auttaa. Mutta kun työtaakka nyt itselläkin on mitä on, niin jotenkin nykyään on erityisen vaikea sietää mitään ylimääräisiä riippakiviä. Ainakaan ihan kuukausitolkulla putkeen. Siksi nautin täysillä, kun nyt saan työkaverista iloa ja energiaa, enkä vain menetä sitä. Ja niin, onhan niitä kivoja ja rentoja tyyppejä ennenkin ollut. Ja suurin osa onneksi sijoittuu lähemmäs tätä kuin tuota raskainta ääripäätä.

Pidetäänhän huolta työkavereistamme. Viedään vaikka kortti, ihan yllättäen! :)